Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyöty. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyöty. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Luukku 23: Venytellään!
Yksi yö jouluun on! Näin jouluaaton aattona ei toki ole aikaa pahemmin venytellä, mutta näin yksinkertaiset ja helpot ohjeet jäävät mieleen salakavalasti. Työterveyslaitos on laatinut silmäjumpan ja hiirikäsijumpan sekä venytyksiä näyttöpäätetyötä silmällä pitäen. Ei muuta kuin venyttelemään.
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Luukku 19: Terävöitä tiedonhakuasi!
Tänään pistetään tiedonhakutaitoja paremmalle mallille. Taideteollinen korkeakoulu opettaa kuva- ja taideteollisuuden aloja koskevia hakuja, Sibelius-Akatemia johdattelee musiikkiin liittyviin etsintöihin ja Helsingin yliopiston kirjasto keskittyy muun muassa oikeustieteellisten tietojen hakemiseen. Kannattaa muutenkin koluta kaikkien yliopistokirjastojen tiedonhakuoppaita hyödyllisten ja ilmaisten tietolähteiden toivossa. Muista myös Duodecimin verkkokurssit sekä DOAJ:n lista ilmaisista tieteellisistä julkaisuista. Menestyksekästä tiedonhakua!
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Luukku 16: Kieli haltuun!
Suomen kielen kertausta pukkaa taas. Onhan se sentään tärkein työkielemme. Voit selvittää lähtötasosi Hesarin äidinkielen ylioppilaskokeessa. Jos jokin kieliopin osa-alue ei olekaan sinulla hallinnassa, voit terästää tietojasi ja taitojasi Ison suomen kieliopin verkkoversiossa. Tuo "iso" ei muuten ole mikään hyperbola. Mikäli haluat vain viettää mieluisan tovin suomen seurassa, suuntaa Jyväskylän yliopiston kielikampuksen sivuille. Siellä on neljä hauskaa pikkukoetta.
Eläköön suomi!
Eläköön suomi!
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Luukku 12: Taukojumpasta uutta virtaa!
Virallinen joulun odotus on nyt puolivälissään, joten on aika hengähtää ja kerätä voimia. Kaikki siis taukojumppaamaan! Tee seitsemän minuutin verkkojumppa, tai jos sinua ujostuttaa, voit tehdä Journalistin taukojumpan (joka on siis tarkoitettu kainoille kanssaihmisille). Mikäli kaipaat hieman haastetta, ota mallia Petri Kokon viiden minuutin Pilatesjumpasta.
maanantai 10. joulukuuta 2012
Luukku 10: ¡Feliz Navidad!
Tänään joulukalenteri raottaa oviaan Espanjaan päin. Halukkaat ja ummikotkin voivat kokeilla, kuinka monta espanjankielistä sanaa äkkäävät täällä. (Vinkki: jos jonkin vaihtoehdon sana esiintyy selityksessä, sana on todennäköisesti se.) Voit tutustua espanjalaisen ystäväsi elekieleen kuvallisessa elesanakirjassa, joka näyttäisi toimivan ainakin englanninkielisillä käännöksilläkin.
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Luukku 9: Kaipaatko haastetta?
New York Times -lehden sanaristikkoa on sekä kiitelty että varoiteltu maailman vaikeimmaksi. Lehden sivustolla voi täytellä vanhoja ristikkoja tai pelata sangen koukuttavaa Set-peliä. Hauskaa toista adventtia!
perjantai 7. joulukuuta 2012
Luukku 7: Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
Tänä vuonna joulukalenteri haluaa syleillä maailmaa. Miksei jopa maailmankaikkeuttakin. Menkää taivastelemaan niiden mittasuhteita englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, saksaksi ja jopa esperantoksi.
Kiitos Kai-tontulle luukkuideasta!
Kiitos Kai-tontulle luukkuideasta!
perjantai 17. joulukuuta 2010
Luukku 17: Modernia elokuvantekoa
DVD:iden kommenttiraidat ja elokuvan tekemisestä kertovat "dokumentit" ovat monelle av-kääntäjälle tuttua kauraa. Yhtä tuttua ei ole jatkuvasti muuttuva kuvaus- ja erikoistehosteteknologia. Uusin aiheesta julkaistu sanasto taitaa olla Max Juntusen Elävän kuvan sanasto vuodelta 1997. Senkin painos on tosin loppu, ja siitä puuttuu monia nykyään laajasti elokuvanteossa käytettäviä termejä. Yksi sellainen termi on motion capture, jolle on tainnut vakiintua suomenkielinen vastine liikekaappaus. Kyseessä on tekniikka, jossa näyttelijän liike tallennetaan tietokonemalliksi. Tunnetuin esimerkki tekniikan hyödyntämisestä lienee Taru Sormusten herrasta -elokuvatrilogian hahmo Klonkku. Alla vähemmän tunnettu esimerkki liikekaappauksen käytöstä suomalaisessa elokuvassa Tyttö ja spurgu.
Onko sinulla tiedossa hyviä yksi- tai kaksikielisiä digitaalisen elokuvanteon tai erikoistehosteiden sanastoja, painettuja tai sähköisiä? Paljasta ne kommenttiosiossa muillekin!
Onko sinulla tiedossa hyviä yksi- tai kaksikielisiä digitaalisen elokuvanteon tai erikoistehosteiden sanastoja, painettuja tai sähköisiä? Paljasta ne kommenttiosiossa muillekin!
torstai 2. joulukuuta 2010
Luukku 2: Joulumeemi
Tänään tarjolla on huvin lisäksi kenties hyötyäkin.
Internet-ilmiöt alkavat ilmestyä yhä useammin myös muihin medioihin, etenkin amerikkalaisiin keskusteluohjelmiin, mutta myös tv-sarjoihin ja elokuviin. Hämärät viittaukset voivat aiheuttaa meille av-kääntäjille harmaita hiuksia. Know Your Meme -sivustolla voi tutustua niin tuoreiden kuin muinaistenkin internet-ilmiöiden alkuperään ja kehitykseen.
Joulutunnelmaan päästäkseen voi esimerkiksi tutkia taannoista Dick in a Box -joulumeemiä. Tämä jo alun perin itsekin parodia poikabändimusiikkigenrestä kirvoitti useita parodian parodioita. Kannattaa katsoa myös kuvat sivun alalaidasta. Hauskaa ja hyödyllistä!
Internet-ilmiöt alkavat ilmestyä yhä useammin myös muihin medioihin, etenkin amerikkalaisiin keskusteluohjelmiin, mutta myös tv-sarjoihin ja elokuviin. Hämärät viittaukset voivat aiheuttaa meille av-kääntäjille harmaita hiuksia. Know Your Meme -sivustolla voi tutustua niin tuoreiden kuin muinaistenkin internet-ilmiöiden alkuperään ja kehitykseen.
Joulutunnelmaan päästäkseen voi esimerkiksi tutkia taannoista Dick in a Box -joulumeemiä. Tämä jo alun perin itsekin parodia poikabändimusiikkigenrestä kirvoitti useita parodian parodioita. Kannattaa katsoa myös kuvat sivun alalaidasta. Hauskaa ja hyödyllistä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)